tiistai 29. toukokuuta 2018

52. Viimeinen postaus ja Rionan muistovideo



Rionan ja minun taipaleen päättymisen jälkeen olen tullut siihen päätökseen, että tämä blogi on tullut tiensä päähän. Syynä on yksinkertaisesti se, että tämä ei ollut blogi vain minulle itselle, tämä oli Rionan blogi, vaikka paljon kaikkea muuta päätyi julkaissuksi myös.

Riona on ollut nyt poissa vähän alle kaksi kuukautta. Sen perään on monet kyyneleet vuodatettu, samoin tuota videota katsoessa sydänalaa puristaa. Aika on silti tuntunut menneen älyttömän hitaasti, mutta toisaalta sitten nopeasti. Ikävä ei ole hellittänyt- kyyneleet yllättävät miltei joka kerta muistellessa, mutta onneksi muistot ovat onnellisia ja saan aina kiittää sitä taidoista, jotka opin sen kanssa.

Elämä on kuitenkin jatkunut, Malttiponi on hypännyt ja kehittynyt myös valtavasti. Olen myös ratsastanut torinhevonen Vespaa ratsastuskoulusta ja päässyt tekemään kaikkea mukavaa. Siltikään Vespan kanssa tekeminen on niin erilaista, ja tuppaan usein vertaamaan sitä Rionaan: sen kanssa oli aina niin kivaa ja helppoa.

Tämän blogin loppu on kuitenkin mahdollisuus avata uusia ovia: pääsette varmasti tutustumaan uuteen blogiini pian. Uudet tuulet puhaltavat, ja niiden mukana tulee kaikkea hyvin mielenkiintoista, josta pääsette lukemaan sitten uudelta puolelta.

Poniratsastajan Tahto kiittää ja kuittaa, ja somehiljaisuus laskeutuu ja blogi jää muistoksi pölyttymään kirjahyllyn nurkkaan.

Valtava kiitos lukijoille näistä vuosista,
uuden blogin puolella nähdään!
<3 Viivi

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

50. Kiitos kaikesta rakas 19.8.2016-12.3.2018


c. Emilia Nerg
Mun pää ei edelleenkään voi sisäistää sitä ajatusta, että mä en näe Rionaa tämän päivän jälkeen enää. En välttämättä enää ikinä. Riona on mun paras ystävä: se on mun aurinko, joka aina aamuisin valaisee säteillään ja kuu, joka auringon kadottua suojelee mua pimeältä. Enkä mä ole sen seurassa ikinä yksin, en ole näiden vuosien aikana kertaakaan ollut.

Tänään mä menin aamupäivällä talliin ja hain ponin tarhasta viimeistä kertaa. Talutin sen käytävälle ja annoin sen olla puoliksi vapaana, syödä onnellisena heiniään tietämättä mitä huominen toisi tullessaan. Mä harjasin sitä pitkään, niin kauan että sen karvat kiilsivät kylpien harmaassa valossa. Suitsin sen rauhassa ja talutin perässäni ulos tallista hentoon lumisateeseen. Riona katseli ulkona kaikkea niin innoissaan, samalla tavalla, kuten mitä se aina tekee. Käveltiin lumihangessa yhtä metsäpolkua ja poni nautiskeli raikkaasta ilmasta ja varmasti myös siitä, kun se aika ajoin upottib turpansa satunnaiseen pensaaseen ja mussutti sitten niitä tyytyväisenä.

Tälle reissulle lähtiessä mä olin päättänyt, etten halua itkeä. Mun ja Rionan viimeisen yhteisen hetken tahdoin olevan iloinen, aivan kuin ennenkin. Ja sellainen se hetki olikin.. Mä nauroin ponin hassutuksille, se oli täysin oma itsensä ja osasi katsoa ja poseerata kameralle. Sellainen se on: ei varmasti joka ihmiselle sopiva poni, eikä sitä jokainen ymmärtäisikään. Se vaatii kärsivällisyyttä ja ymmärrystä ollessaan kovin reaktiivinen poni.


Metsäretken jälkeen koitti paluu karuun todellisuuteen. Talutin sen karsinaansa ja se söi päiväheiniään sillä välin kun siivosin tavarani tallin käytävältä. Sitten mä hain sille kaksi leipäpalaa, sellaiset mistä se pitää. Avasin karsinan oven ja se lopetti heinien syömisen katsoakseen, mitä mulla oli asiaa. Kyykistyin karsinan lattialle ja tarjosin sille leipää. Se poimi sen hellästi mun kädestä ja mä oikein näin, kun se nautti sen syömisestä. Kun se oli syönyt sen, mä painoin mun huulet sen turvalle ja kiitin sitä. Kaikesta mitä se antoi mulle ja minkä se mahdollisti. Ihan kaikesta.

Suljin karsinan oven hitaasti, ja poni palasi heiniensä kimppuun. Laskin salvan alas ja vilkutin sille hyvästiksi pienellä liikkeellä, mutta se nosti päänsä kaltereiden eteen ja hamusi mun kättä kevyesti. Pala nousi kurkkuun, kun vedin sen pois ja käännyin ympäri. Pakotin itseni kävelemään eteenpäin, olemaan kääntymättä. Sillä mä tiesin, että jos kääntyisin, mun olisi mentävä takaisin ja hyvästeltävä se siellä. Mutta mun jalat kuljetti mut ulos tallista, lumiselle pihalle ja tiesin, että tähän mun matka Rionan kanssa päättyi. Lopullisesti.

c. Emilia Nerg
Viimeinen kuva
Kiitos kaikesta rakas,
ihan kaikesta.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

49. Yhteisen kilpauran huikea päätös

Tänään kilpailtiin oman tallin harjoituskilpailuissa minun ja Rionan viimeiset yhteiset kilvat. Syy on sekä minusta että ponista riippumaton, eikä kukaan olisi voinut olla parempi tekemään tätä duunia mun kanssa. Näistä kahdesta vuodesta mulle jäi käteen upeita muistoja niin kilpailuista kuin muista arjen haasteista. Kilpauralla kuitenkin päällimmäisinä kymmenes sija tuntiratsastajien mestaruuksista ja seuran ponimestaruus 2017. Tänään oli kuitenkin aika vetää valkoiset jalkaan ja ykköset päälle ja suunnata vielä viimeistä kertaa tekemään sitä, mitä me molemmat rakastetaan.

Verryttelyhyppy nro 2.
Päivä alkoi omalta kohdalta melko hitaasti, suuntasin aamulenkille nauttien auringonpaisteesta ja lämmöstä. Puolen yhden maissa sain kyydin tallille ja sinne päästyäni mulla oli rutkasti aikaa puunata Riona edustuskuntoon. Lähdin kävelyttämään ponia 15 vaille kolme luokkien ollessa puolisen tuntia myöhässä. Selästä käsin liike tuntui rennolta ja reippaalta, juuri siltä miltä pitäisikin tuntua. Ravailin vähän ja lämmittelin Rionan lihaksia, sitten otin lyhyet pätkät laukkaa kumpaankin kierrokseen.

Hurjan silmäesteen tutkailu tehty.
Sisällä maneesissa otin muutamat verkkahypyt molempiin kierroksiin: poni tuntui ihan upeelta, eikä mulla sitten ollut tarvetta hypyttää sitä yhtään enempää. Käytiin yhdessä tutkailemassa radan sekä kuudennetta että viimeistä estettä, joiden alle oli tuupattu puiset silmäpelokkeet alle. Katseltiin niitä rauhassa ja ponilla oli enemmänkin mielessä niiden syöminen parempiin suihin kuin pelkääminen, mikä oli tietysti hyvä. Ratsastin ensimmäisenä, mitä olinkin toivonut ennen koko kilpailuja järjestäjätaholta, joka oli sitten ihanasti toteuttanut mun hartaan toiveen. Kun muut olivat sitten poistuneet maneesista, pääsin aloittamaan radan. Tervehdin tuomaria, joka hetken päästä antoi mulle lähtömerkin ja sen kuultuaan mun ei tarvinnut edes pyytää, kun poni suorastaan ampaisi matkaan.


Ensimmäinen este oli kaarteessa. Se oli okseri, mikä oli meille tosi hyvä, koska oon itse kokenut joskus pystyille ratsastamisen näin radan ensimmäisenä esteenä välillä hankalaksi. Se kuitenkin ylittyi hurjalla loikalla, josta Riona saikin kunnon virtapiikin ja pidensi laukkaansa. Sain ensimmäistä kertaa radalla oikeasti pitää ohjista, jotta sain ratsastettua haluamiini paikkoihin. Radan toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan sillä jätin viimeisen askeleen ratsastamatta, mutta poni sujuvasti vain jatkoi matkaa esteen jälkeen ja huiskaisi vähän hännällä- no problem, sen koko olemus sanoi kun se laukkasi eteenpäin samalla linjalla olevalle okserille, joka oli samalla radan kolmas este. Siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä, Riona suoritti niinkuin ennenkin ja pitemmällä tiellä olevalle sarjalle päästiin hyvin venyttämään askelta.

Ponin upea pelastus.




Itse sarjan ratsastin jotenkin tosi hassusti ja Riona joutui taas tekemään itse vähän enemmän duunia kun mitä mä ehdin tehdä, ja hujauksessa oltiin siitäkin päästy yli. Kaarteeseen jäi vastalaukalla ja jouduin tekemään todella nopean vaihdon oikeaan laukkaan, sillä este oli ihan muutaman askeleen päässä. Muistin onneksi kehottaa napakasti pohkeella yli, ja niinhän me sitten tsempattiin siitä eteenpäin kuudennelle esteelle, sille hurjalle silmämörölle. Poni ei katsonut sitä yhtään vaan hyppäsi upeen hypyn yli! Tiukka tie oli myös seitsemännelle esteelle, joka oli ihan simppeli pysty eikä siinä oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Kahdeksas este oli perusradan viimeinen ja aloitti siten uusinnan, joka oli arvostelumenetelmällä 367.4, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ratsukot, joita ei ole hylätty jatkavat uusintaan. Kahdeksannelta yhdeksännelle oli aikamoinen kurvaus mutta sain silti ratsastettua paljon paremmin kuin edellisen kerran esteelle tullessa.


Estemörkö sai kyytiä.
 Kymmenen ja yksitoista oli molemmat ihan kuin vettä vain, kahdelletoista piti vähän käskea nostelemaan niitä koipia. Näin uusinnassa sarjalle tultaessa ratsastin itse paljon paremmin ja niin poninkin oli helpompi suorittaa. Siitä oli vielä kunnon eteenratsastus uusinnan viimeiselle, joka oli tällä kertaa uusi ystävämme estemörkö. Eihän poni siitä välittänyt, liisi yli ja kuvista saatoin nähdä mun hymyn, joka ylettyi suunnilleen molempiin korviin saakka. Eikä ihme. Riona teki ihan upean suorituksen, johon saan olla tyytyväinen vielä pitkään. Kiitin sitä niin paljon, kun se oli saanut mun kanssa nyt uransa päätökseen ja tehnyt sen vielä parhaalla mahdollisella tavalla.



Samaan aikaan niin onnellinen mutta haikea fiilis

Myöhemmin sain kuulla, että olimme päässeet luokassa kolmannelle sijalle, vaikka ilman ruusuketta jäimmekin. Olen nyt vain niin kiitollinen ja onnellinen, että sain lopettaa hyvään fiilikseen hymyissä suin.



torstai 1. maaliskuuta 2018

48. Pieniä suuria edistysaskelia

Kuukausi on viimein kääntynyt maaliskuun puolelle, ja pääsin taas päivittelemään, kuinka nopeasti aika on vierähtänyt. Tänään ratsastin taas Maltin, joten kuvaajan ollessa paikalla ajattelin pienen Malttipäivityksen olevan ihan paikallaan.



Maltin kanssa työskentely alkoi syyskuun lopussa, joten laskeskelin, että tämän kuun aikana tulee puoli vuotta yhteistä matkaa täyteen. Lokakuun aikana harjoiteltiin muun muassa laukan vaihtamista esteillä ja ihan vain tutustuttiin toisiimme. Opettelin ponin käytäntöjä ja vähitellen poni alkoi olla mun kanssa ihan sujut.



Marraskuun tullen alkoi lumentulo, ja pääsimme harjoittelemaan vähän erilaisilla pohjilla ratsastusta. Maltti onneksi osasi keskittyä myös hyytävässä räntä- ja lumisateessa, eikä kolea tuulikaan haitannut menoa. Käytiin myös Päivölän ratsastuskeskuksen maneesilla, joka oli aluksi aika jännittävä paikka. Siellä kävimme myös ensimmäiset kilpailumme, joissa ratsastettiin ristikkoluokka kera puhtaan radan. Aloitus oli siis sopivan helppo ja siitä jäi hyvä mieli sekä ponille että kuskille.







  Joulukuussa treenattiin taas ahkerasti. Käytiin Imatran Ratsastajilla kilpailuissa, joissa mentiin 50-60cm korkea luokka. Eiväthän ne esteet nyt niinkään isoja olleet, mutta se toi hyvää kokemusta kilpailemisesta. Luokassamme oli taitoarvostelu, jossa pääsimme jaetulle toiselle sijalle ja Maltti käyttäytyi oikein näppärästi! Tutummaksi joulukuussa tulivat myös vähän isommat okserit ja erilaiset innarit sekä puomitehtävät.






Sitten vuosi vaihtuikin ja tammikuu alkoi joululoman merkeissä. Loma ehdittiin rentoutua ja ponikin sai vähän hyppyvapaata, mutta kuun puolivälissä jatkettiin harjoittelua. Tammikuussa ylitettiin ensimmäiset metrin esteet ja korkeammat innarit sekä harjoiteltiin kontrollia kavaleteilla. Myös laukanvaihtotreeni oli tehnyt tehtävänsä ja sekin alkoi sujua. Tammikuun viimeisenä päivänä ratsastettiin ensimmäinen estevalmennus Benny Vandervaerenin valvovan silmän alla.




Ja niin vaihtui kuukausi helmikuuksi. Helmikuu alkoi omalla sairastelulla jonka vuoksi en päässyt ratsastamaan yhdellä viikolla ollenkaan, mutta onneksi muut tunnit helmikuussa sujuivat loistavasti. Kavalettitreeni oli hyvää kontrolliharjoitusta kun taas seuraavalla viikolla hypättiin isompia esteitä. Ensin ympyräharjoittelua, sitten pienenpientä radanpätkää, jossa oli itseasiassa jo melko isoja esteitä. Helmikuussa sain olla todella tyytyväinen: kun joulukuussa 90cm esteet eivät meinanneet sujua, nyt ne sujuivat jo oksereinakin ja sain ratsastettua hyviä paikkoja esteille.

 

Näin ollaankin jo maaliskuussa. Tänään ratsastin jo ensimmäisen tunnin Maltilla, ja jäi mainio fiilis. Maltti oli mitä loistavin, eikä edes metrinen estemörkö erään sarjan lopussa hetkauttanut pikkuista. Myös kolmen kuukauden kuntokuurin ensimmäinen kuukausi on ratsastettu, Maltti on kohottanut kuntoaan maastossa ja se tuntuu tepsineen. Sillä on nykyään jo paljon enemmän omaa energiaa myös loppua kohden ja minun ei tarvitse enää koko aikaa pyytää pohkeella.


Noiden videoiden välillä on kuusi kuukautta ja ihan hurja ero, näettekö te muutoksia ponissa? Itse huomaan monia asioita, joissa olemme kehittyneet. Maltti on viimein sisäistänyt laukanvaihdot ja tuntuu, että sen hyppytekniikkakin on parantunut. Pikkuhiljaa, mutta hyvä siitä vielä tulee!

perjantai 2. helmikuuta 2018

47. Tästä se lähtee! - Benny Vandervaerenin estevalmennus

Keskiviikkona koitti viimein tämä jo pitkään odotettu päivä, jota olinkin jo ehtinyt jännäillä pidemmänkin aikaa. Olimme muutamaa viikkoa aikaisemmin ilmoittautuneet minulle uuden valmentajan, Benny Vandervaerenin oppeihin. Benny puhuu valmentaessaan vain englantia tai jotakin muuta osaamaansa kieltä, mutta meidän välillemme tuo sopiva kieli oli juurikin sitten englanti. Mulle oli ihan kehittävä kokemus mun kielenosaamisen kannalta osallistua ilman mitään tulkkia, sillä kuitenkin englanninosaamiseni on kuitenkin aivan tarpeeksi hyvää. Benny puhui minun korvaani aluksi ehkä hassulta kuulostavalla Hollannin aksentilla, mutta onneksi ymmärsimme toisiamme tarvittavissa määrin.

Kuvat on otettu kuvankaappauksina videoista, joten niiden laatu ei päätä huimaa!
Iltapäivällä ajelin bussilla Taipalsaarelle ja Maltin kotitallille, jossa poni olikin jo puunattavana. Harjasin sen tarkasti läpi ja laitoin päälle tarvittavat loimet, jotta se pärjäisi kopissa pakkasessakin. Tehtiin aika nopea lähtö, jotta Maltti ehti sitten kävellä tarpeeksi ennen valmennuksen alkua. Se meni oikein siivosti koppiin ja pääsimmekin matkaan sitten ongelmitta. Myös matka sujui ilman enempää häslinkiä ja RC Lappeenrannan pihassa olimme jo kahtakymmentäviittä vaille viisi. Vaihdoin Maltille sitten satulan ja taluttelin sitä melko pitkään ennen maneesiin menoa.


Valmennuksesta kerron näin lyhyempänä versiona, sillä tarkemman kuvauksen löydätte sitten itse videosta. Ratsastimme koko ajan samaa tehtävää, joka oli meille ihan hyvä. Ei siis hypätty menemään vaan hyppäämisen ilosta vaan pyrittiin keskittymään myös niihin pieniin asioihin, joihin ei aina muista kiinnittää huomiota.


Ratsastimme muutama eri tehtävää: pysty-puomi-pysty linjaa kolmen laukka-askeleen välillä, kahta yksittäistä pystyä ja yhtä okseria. Alkuun Maltti vähän jännitti uutta paikkaa ja oli paikoitellen vähän spooky. Se kuitenkin aika ajoin rentoutui yhä enemmän ja suurin kaahottaminen saatiin jätettyä pois. Linjan ensimmäiset hypyt olivat aikamoista hakemista, mutta suurimman jännityksen kadottua tekeminen parani huomattavasti.

Ratsastimme muutama eri tehtävää: pysty-puomi-pysty linjaa kolmen laukka-askeleen välillä, kahta yksittäistä pystyä ja yhtä okseria. Alkuun Maltti vähän jännitti uutta paikkaa ja oli paikoitellen vähän spooky. Se kuitenkin aika ajoin rentoutui yhä enemmän ja suurin kaahottaminen saatiin jätettyä pois. Linjan ensimmäiset hypyt olivat aikamoista hakemista, mutta suurimman jännityksen kadottua tekeminen parani huomattavasti.

Okserille ja pystylle ratsastin aluksi itse pohjaan ja jätin Maltin vähän yksin, jota minun ei pitäisi tehdä, mutta paransin myös omaa tekemistäni ja Malttikin kuunteli mua lopulta tosi hyvin! 80cm rata oli kokonaisuutena tosi hyvä, joten tultiin sitten vielä pikkuisen isompana tämä rata. Pystyt oli molemmat 95cm, okseri ehkä sen 90cm. Maltti alkoi tässä vaiheessa olla jo aika väsynyt, ja sen vuoksi kokeilikin mua vähän tullessamme siniselle pystylle. Kun poni oli sitten ymmärtänyt, että yli on mentävä, se hyppäsikin todella nätisti!

Tehtiin valmennuksessa paljon toistoa ja vain lyhyet tauot hyppäämisen välissä, mutta Maltti kyllä yllättävän hyvin jaksoi, vaikkei sen jaksaminen vielä olekaan parhaimmasta päästä ja kuntoa se vielä vaatii. Korkeudet pidettiin vielä tässä vaiheessa aika pieninä, mikä oli ihan hyvä. Pidin valmennuksesta ja oltiinkin kaikki sitten todella tyytyväisiä Malttiin. Benny kehui sitä paljon ja sanoi, että se kaipaa vaan lisää rutiinia, lihaksia ja pikkuhiljaa esteitä voi sitten alkaa nostamaan. Tästä se vielä lähdee!


Itse pidin kovasti vähän erilaisen postauksen tekemisestä ja pienimuotoisen ideoiden puuttumisen vuoksi tämä olikin mukavaa vaihtelua! Pidittekö te tällaisesta valmennuspostauksesta vai suositteko kenties ihan tarkempaa, kirjoitettua versiota?

tiistai 16. tammikuuta 2018

46. Kehitystä havaittavissa

Kevätkausi tuli korkattua muutama viikko sitten estetreenejen osalta molempien ponien kanssa! Kylläpä tuntuu hyvältä, kun pääsee sanomaan, että pieni joulutauko on auttanut tekemiseen ja kaikki on viime viikkoina sujunut oikeastaan todella hyvin. Riona on ollut reipas ja innostunut taas estehyppelöistä ihan uusin voimin, on mahtavaa päästä tekemään ponin kanssa juuri sitä, mitä se rakastaa ja missä se on oikeasti hyvä. Maltinkin kanssa ollaan menty paljon eteenpäin, olen saanut paljon enemmän luottamusta ja itsevarmuutta junnun kanssa tekemiseen, ja tuntuu että mun tunteet ovat saaneet myös vastakaikua!


Tänään jatkoimme kuitenkin Rionan kanssa esteiden parissa, tekniikkatehtävät aiheena. Alkuverryttely oli aika vapaamuotoinen, itse taivuttelin käynnissä avotaivutusta hyväksikäyttäen. Se on ollut Rionan kanssa todella hyödyllinen liike, sillä se saa hevosen todella käyttämään etuosaansa aktiivisesti ja auttaa siten myös suoristamisessa. Avotaivutuksen avulla saan Rionan myös taipuisammaksi, jonka jälkeen esimerkiksi niinkin simppeli asia kuin kääntäminen tuntuu paljon helpommalta.

Ravissa toiselle pitkälle sivulla ratsastettiin loiva kiemura, jolla oli tarkoitus ratsastaa hevosta taipumaan ja asettumaan kaarteeseen. Riona yritti ensiksi juosta avuilta kaaren aikana, mutta sain sen aika hyvin kuitenkin kuuntelemaan, sillä toisella pitkällä sivulla sai oman maun mukaan ratsastaa hevostaan paremmalle tuntumalle. Itse tein temmonmuutoksia ravissa ja annoin ohjan olla edelleen aika pitkä, jotta Riona saisi kunnolla verryteltyä lihaksiaan ja liikkeitään ennen hyppäämistä.

Laukkaverryttely oli yksinkertainen: laukannostoja ja lyhyitä pätkiä laukkaa, sitten takaisin raviin siirtyminen ja ravin ratsastamista kunnes se tuntui hyvältä. Sitten toisto. Laukassa istuin kevyessä istunnassa pitäen käden rentona mutta kuitenkin tuntumalla, jotta saisin aikaiseksi pyörivän liikkeen, joka avaisi hevosen lapoja ja ratsastus tuntuisi paremmalta. Tämä verryttely toimi minulla ja ratsu oli vetreä ja pirteä kuin peipponen koko tunnin ajan.


Ensimmäisessä tehtävässä oli tarkoitus hypätä aivan pienenpieni ristikko ja kääntää aika reippaasti oikealle heti sen jälkeen. Sitten oli suoritettava ravisiirtymä, jotta saataisiin ratsu kuuntelemaan apuja tarkasti. Laukannosto tehtiin napakasti kaarteesta ennen uraa ja hyppy toisen pienen ristikon yli. Ensimmäisellä kerralla Riona tuntui jopa liiankin reippaalta ja ei olisi millään malttanut siirtyä raviin pyynnöstäni, niinpä lähestyimme sitten toistakin estettä laukassa. Hyppyjen kanssa ei ollut mitään ongelmaa niiden ollessa noin nilkan korkuisia, mutta esteiden välissä oli tärkeää saada omat avut läpi, jotta tehtävä onnistuisi. Tulin tämän muutaman kerran, kunnes sain sen sujumaan haluamallani tavalla. Minulla on aina välillä ongelmana se, että myötään ehkä jopa liiankin reilusti ja Riona pääsee siten laukkaamaan esteen jälkeen liian kovaa. Tietysti Maltin kanssa on aivan eri asia, se on nuori ja vielä oppiva poni, ja tarvitsee enemmän tilaa edestä hypätessään. Tämän tavan olen saanut onneksi suureksi osaksi kitkettyä pois ja näin sain poninkin kuuntelemaan apujani paremmin.

Toinen tehtävistämme oli yksinkertainen mutta tarkkuutta vaativa. Ensimmäistä estettä lähestyttiin laukassa kirjaimen B kohdalta, mutta oli tärkeää lähteä lähestymään tarpeeksi myöhään saadakseen hyvän suoristuksen esteelle. Tuolta kyseiseltä pystyltä täytyi saada oikea laukka alas, sillä esteen jälkeen täytyi laukata aivan uralle asti, jotta sai hyvän tien seuraavalle esteelle, joka oli hiukan isompi ristikko. Tässä tehtävässä mulle oli tosi vaikeeta saada oikea laukka alas, mutta onneksi Riona hoisikin sen puolen sitten itse- komeiden pukkien saattelemana. Itse hypyissä ei ollut mitään ongelmaa, minun täytyy vain olla tarkempi laukanvaihtojen kanssa ja muistaa myös johtaa esteen päällä tarpeeksi selkeästi. Myös jalan kanssa jätän hevosen välillä yksin, en välttämättä muista aina kehottaa laukanvaihtoa vaihdattavalla pohkeella esteen päällä. Mutta enköhän senkin joskus opi!


Tunnin päätteeksi hypättiin vielä pysty-okseri sarjaa ensiksi noin 80cm korkeana. Sarjalle oli helppo lähestyminen joka onnistui ihan hyvin, ensimmäinen este myös sen vuoksi hyvään paikkaan. Esteiden välissä oli 9,5 metrin väli, joka tarkoittaa laskeutumista ja yhtä laukka-askelta. Se on Rionalle aika hyvä väli, sillä se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Riona venytti hyvin ja kyseinen hyppy olikin sitten sujuva ja melko ilmava! Tämän jälkeen ratsastuksenopettajamme nosti estettä jonkin verran, ja lopulta sen takapuomi oli 95 senttinen. Onneksi en ole rimakammoinen- nuo korkeudet muistuttavat jo enemmän estettä kuin kavallettia, en kuitenkaan tunneilla tuon korkuisia esteitä oikein hyppää. Lähestymisestä tuli ihan okei ja ensimmäinen hyppy ehkä hiukan lähelle. Ratsastin omasta mielestäni välin oikeastaan todella kivasti ja sain Rionan venyttämään askeltaan juuri sopivasti. Poni leiskautti esteen yli kevyesti ja mulla jäi ihan todella hyvä maku suuhun tunnista.

Eli kyllä, kehitystä on tapahtunut, vaikka itse nyt sanonkin. Vuosi sitten hyppäsimme noin 50-60cm tehtäviä vaivalloisesti, poni tahmea ja itsestäni en nyt osaa edes mitään sanoa. Yhteistyö on alkanut kuitenkin pelittämään halutulla tavalla ja muutosta on tapahtunut monessa asiassa. Tällaisina päivinä sitä huomaa rakastuvansa poniin päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän, toinen kun vain aina osaa yllättää halutulla tavalla.



maanantai 18. joulukuuta 2017

45. Ihana joululahjatoffee - Adventtikalenterin kolmas luukku

Tästä starttaa adventtikalenterin kolmas- ja samalla viimeinen- luukku. Tässä luukussa jaan teille ohjeen ihaniin kermatoffeisiin, jotka toimivat niin naposteltavana vieraiden kesken kuin itselle tai jollekin ystävälle lahjaksi. Nämä olivat todella helpot valmistaa, joten päädyin tekemään niitä vielä useamman erän. Toivottavasti tekin innostutte, jos olette vielä joululahjaideoita vailla!

Reseptin sain Valion nettisivulta, mutta tein siihen omia pieniä muokkauksia.


2dl kuohukermaa 
1,5dl sokeria
25g voita
0,5dl tummaa siirappia
(Jos haluatte, voitte lisätä mukaan 
jotakin maustetta tai esimerkiksi merisuolaa makua antamaan!)

  • Sekoita ainekset paksupohjaisessa kattilassa. Anna seoksen kiehua voimakkaasti poreillen n. 10min. Sekoita koko ajan, ettei seos tartu pohjaan.
  • Kun toffee alkaa saostua, tipauta seosta kylmään veteen n. 1/2 tl. Anna jäähtyä hetken. Mikäli seos jähmettyy vedessä niin, että voit muotoilla sen palloksi, on toffeeseos valmista.
Kaada seos n. 17 x 17 cm:n vuokaan, jossa on leivinpaperi. Anna kovettua. Leikkaa paloiksi. Toffee leikkautuu parhaiten, kun se on täysin jäähtynyttä. Lopuksi palaset voi kääriä esimerkiksi leivinpaperiin ja laittaa ne pieniin pusseihin ja antaa lahjaksi!






Lopputuloksesta tuli oikein onnistunut ja pienistä toffeista papereissa suloisia. Ainakin omasta mielestä toffee oli niin hyvää, että olisi tehnyt mieli tehdä itsellekin oma erä näitä ihan vaan syötäväksi- maltoin kuitenkin mieleni ja tein vain ystäville joululahjoiksi!