lauantai 3. kesäkuuta 2017

27. Toukokuu tiivistettynä

Moikka!
Ihan näin kesäkuun alkamisen kunniaksi päätin aloittaa uuden postaussarjan, jossa kerron kuluneen kuukauden suosikkeja ja muita asioita, jotka jäivät mieleeni.


- Mitkä asiat jäivät hyvinä mieleeni kuluneesta kuukaudesta?
Kuukaudesta mieleen tuli ensimmäisenä onnistuneet ratsastukset Rionan kanssa ja tietenkin myös kauden päätöskilpailut, joissa Riona kulki radalla niin hyvin! Pienistä asioista huomaa, kuinka paljon olemme menneet eteenpäin yhdessä vietetyn vuoden aikana.    
      Kuukauden aikana sain myös varmistettua paikkani estevalmennuksessa ensi kautena ja se, että tulen jatkamaan Rionan kanssa työskentelyä vielä tulevana syksynäkin. 

- Mitkä asiat olisin jättänyt pois kuukaudesta, jos olisin voinut?
Jos olisin voinut, olisin jättänyt pois sään. Tietysti on ollut muutama aurinkoinen ja lämminkin päivä, mutta enimmäkseen täällä on satanut vettä ja on ollut aivan kauhea tuuli, jonka vuoksi olen joka ratsastustunnille joutunut pakkautumaan moneen vaatekerrokseen, jotta en palelisi ratsastaessani. 



     - Muutamia suosikkejani kuukauden aikana:
1. Eräs kirjatrilogia, Kerstin Gierin kirjoittama Rakkaus ei katso aikaa, jonka ensimmäisen kirjan luin ihan vain huvikseni, sillä se näytti mielenkiintoiselta. Yllätyin todella positiivisesti ja luin loputkin kaksi kirjaa, ja jäin tosiaankin koukkuun tuohon kirjasarjaan. Koko ajan tekisi mieli vain lukea se uudestaan.

2. Lempikuvani tässä kuussa on ehdottomasti ollut Sintun ottama kuva, jossa olemme Rionan kanssa ulkona. Tämä kuva oli myös aiemmin julkaisemassani kuvapostauksessa, ja mielestäni todella onnistunut otos. (Alla oleva kuva.)



 3. Yksi tässä kuussa ilmestyneistä elokuvista, Pirates of the Caribbean - Salazar's revenge, nousi yhdeksi tämän kuun suosikikseni. Varsinkin kun Johnny Depp on niin hyvä näyttelijä, ja hän saa jokaisen näyttelemänsä hahmon olemaan vain yksinkertaisesti niin hyvä. Ja Jack Sparrow on yksi lempihahmoistani koko sarjassa. 

4. Suosikkiratsuni kuukauden aikana, miksi?
Riona. Onnistuneiden ratsastuskertojen ja sen vuoksi, että Riona on yksinkertaisesti vain niin upea poni. Esteratsastuksen lisäksi pääsin Rionalla menemään myös koulua, ja se tuntui tunnilla vain niin hyvältä. Varsinkin kun meillä on sellainen ratsastuksenopettaja, joka osaa neuvoa juuri sillä tavalla, että on helppoa korjata omia virheitä. Tämän opettajan avulla oikeat nappulat ovat alkaneet löytyä niin Rionan kuin muidenkin hevosten kanssa.

En oikeastaan löytänyt muita negatiivisia asioita tästä kuukaudesta. Positiivisia sen sijaan oli vaikka kuinka paljon lisää, mutta päätin, etten niitä kaikkia listaa tähän. Toivottavasti teidänkin toukokuunne on ollut yhtä valoisa kuin minun!




Mitä piditte postauksesta? Millainen toukokuu teillä on ollut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti