keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

51. "Sieluun ja silmiin sattuu, kun et osaa edes satulaa laittaa oikeaan kohtaan" - ja sitä rataa

Jokainen on luultavasti vähintään Instagramissa törmännyt Sarahahiin sekä Tellonymiin, jotka ovat puhelimelle ladattavia anonyymiviestipalveluita, joiden käyttö yleistyi vuoden 2018 alkaessa. Tai ellei ole, pääsee luultavasti aika hyvin juoneen mukaan luettuaan tämän postauksen, sillä päätin perehtyä hauskimpiin ja muuten vain mieleenjääneimpiin kommentteihin, jotka olen itse kyseisissä palveluissa vastaanottanut.

Nämä mainitsemani palvelut toimivat niin, että luot applikaatioon oman tilisi, jonka jälkeen mainostat sen linkkiä vaikkapa nyt Instagramissa. Ottakaamme nyt esimerkkinä esimerkiksi Pirjon naapurissa asuva Jorma, joka päätti innoissaan luoda itselleen tilin Tellonym-palveluun, sillä huomasi sellaisen eräällä työkaverillaan. No, Jorma sitten innokkaana somettajana postasi linkin omalle Facebook-sivulleen ja jäi odottelemaan ensimmäisiä viestejä malttamattomana. Ensiksi ilmaantui eräs Jorman työkaveri, Marja, joka kehui Jorman työintoa ja ahkeruutta oikein nimellisessä viestissä, mistä Jorma innostui ja kirjoitti sitten omalle sivulleen vastauksen. Ja tiestysti Jorman perheenjäsenet kannustavina lähettivät muutaman viestin. Mutta sitten alussa mainitsemani naapurin Pirjo saapuu kuvaan. Pirjolla on jotakin hampaankolossa Jormaa kohtaan, sillä muutama vuosi sitten Jorma voitti Lotossa huomattavan summan rahaa, ja Pirjo jäi tästä hiukan kateelliseksi ja se kaivertaa häntä edelleen, sillä hän ei ole koskaan kehdannut sanoa sitä Jormalle. Niinpä Pirjo on löytänyt ratkaisun tästä Tellonym-palvelusta, sillä siellä hän voi kertoa negatiivisista tunteistaan ilman nimimerkkiä. "Ei se ihme kun sulla ei ole kavereita, kun olet niin leuhka", Pirjo kirjoittaa ensimmäiseen viestiin ja myhäilee tyytyväisenä, kun Jormalla ei olekaan tähän vastausta. Sitten Pirjo alkaa epähuomiossa kirjoittaa viestejä, joista hänet on helpompi tunnistaa, ja lopulta Jorma ottaa häneen yhteyttä.

Ei siis näin. Mutta olen nyt itsekin päässyt huomaamaan, kuinka helppoa ihmisten on keksiä kaikenlaista- sekä negatiivista että positiivista, kun ei tarvitse esiintyä omalla nimimerkillään. Tästä postauksesta teille kuitenkin selviää, mitä kaikkea olen itse matkan varrella vastaanottanut! :D

 Aloittakaamme näistä kahdesta! Alemmalle muistan nauraneeni, toi "muista pitää puolesi tarpeen tullessa", oli mun mielestä jotenkin tosi hauska ilmaisu. En ole koskaan antanut itseni olla kynnysmattona kenellekään. Ylemmästä taas jäi hyvä mieli, todella kiva kuulla toisten sanovan mukavia asioita.
Tämä alin oli kenties ensimmäisiä tällaisia "negatiivisia" viestejä jotka sain. Pidemmän naurukohtauksen aiheutti kanakädet, sillä meillä ei ollut hajuakaan, mitä se tarkoitti :D Leuhka taas oli hassu ilmaisu, ylin jätti aluksi kysymyksiä, mutta päättelin hänen olevan väärässä ystävieni sanottua, etten ole. Hassua, miten ison vaikutuksen tällaisiin asioihin tekee sun lähipiiri, jos et jää yksin märehtimään kommentteja vaan käyt ne läpi ja naurat niille vaikkapa hyvän ystävän kanssa.
Tästä viestistä jäi vähän sellainen kysymysmerkkiolo. Ensin selailtiin hirveä määrä kuvia, sillä tahdoin selvittää, onko mulla huono istunta, mutta päädyttiin taas siihen tulokseen, ettei ilmeisesti ole. Mun istuntaa on hirveesti kaikki valmentajat ja opettajat kehuneet, enkä oikeastaan mitään kamalan suuria fiboja sieltä itsekään löytänyt..

 Oi voi- ylimpään viestiin oli niin helppo samaistua. Joskus tekee vain mieli kaivaa popcornit esiin ja istuutua sohvan nurkkaan popsimaan niitä seuraten keskustelua. Ja toisessa viestissä maistiainen tulevasta- eräs ilta oli oikeastaan aika pitkä keskustelu Maltin satulan oikeasta kohdasta.
 Tässä yksi keskustelua aiheuttaneista viesteistä! Oma reaktio oli aikalailla "anteeksi mitä :D?" kun luin tämän, sillä ollaan aika tarkasti aina katsottu mihin Maltin satula laitetaan. Se on niin herkkä, ettei varmasti hyppäisi, jos satula on väärässä kohdassa, joten se on parempi ollut aina laittaa hyvään kohtaan. Erityisesti nauratti kuitenkin tuo 'Sattuu sieluun ja silmiin' osuus, jotenkin niin hauskasti ilmaistu.
 Sitten oli taas puhetta mun ongelmista, joiden olemassaoloa en itse ole huomannut. Tai siis, jos teen virheitä ratsastaessa (kuten juuri esimerkkinä ennen hevosta hyppyyn lähteminen), mulle huomautetaan ja sitten en tee niin.. Ilmaistuani tämän vastauksessa, sain kuulla että meidän ratsastuskoulun opettajat ei kuulema korjaa virheitä. Tämä selvä. Niin ja sitten tästä myötäyksestä! Ilmeisesti tuli jollekin mieleen videosta, jossa hyppään Maltilla. Kuten ymmärrettävää, se on nuori hevonen ja tarvitsee aika paljon tilaa suusta hypätäkseen, enkä sen vuoksi halua myödätä liian vähän. Tiestysti aivan eri asia kokeneemmalla hevosella, täysin hevoskohtaista.

 Ja eipä aikaakaan, kun myötäänkin jo liian vähän. Onneksi sitten ylimmän viestin ihminen tuli hätiin ja ilmaisi asian selkeämmin, kuin mitä minä tein, eikä kukaan enää jaksanut siitä sitten kommentoida.
 Ylempi viesti oli mulle jotenkin kummallinen, koska en tiennyt mistä tässä oli puhe. Oli jotenkin hassua, kun en tunne tapausta ja sitten multa vielä pyydellään anteeksi tätä viestiä. :D Alempi taas kuulosti hauskalta, en ole ennen ajatellut että sanaa "hyökätä" voi käyttää myös esteistunnasta. Jännää.


 Haluaisiko joku itseä viisaampi kertoa, mitä eroa on klassisella ja perinteisellä ratsastuksella? Itselle jäi epäselväksi. Alempi viesti luultavasti innoitettiin siitä, kun postasin videon Maltin korkeimmasta radasta Instagramiin. Se oli videossa jo aika väsynyt, ja hyppäsi sen takia aika läheltä esteitä, kun sen on vielä vähän hankala hallita askelenpituutta ja sitten se ajatutuu välillä pohjaan. Eteenpäin se on kuitenkin mennyt hurjasti!

 Tälle pääsin nauramaan taas :D Kerroin Rionan suvusta josta löytyy palkittuja poneja, mutta se ei ilmeisesti ollut riittävää.

 Onneksi kuitenkin joku muukin tiesi ponin hyvistä sukujuurista ja tuli kertomaan sen muillekin.


Tässä vielä viimeinen läjä viestejä, joissa oli ahkera keskustelu siitä, kannattaako mun hypätä Rionalla 90cm luokkaa kisoissa, sillä sen edellinen ratsastaja ei hypännyt. No, ei me sitä valitettavasti päästy lopussa enää hyppäämään, mutta kivaa oli silti.


Tällaista kamaa mä yleensä saan Tellonymissä, mutta entäpä te? Saatteko yleensä positiivista vai negatiivista juttua, jos sovellusta käytätte?

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

50. Kiitos kaikesta rakas 19.8.2016-12.3.2018


c. Emilia Nerg
Mun pää ei edelleenkään voi sisäistää sitä ajatusta, että mä en näe Rionaa tämän päivän jälkeen enää. En välttämättä enää ikinä. Riona on mun paras ystävä: se on mun aurinko, joka aina aamuisin valaisee säteillään ja kuu, joka auringon kadottua suojelee mua pimeältä. Enkä mä ole sen seurassa ikinä yksin, en ole näiden vuosien aikana kertaakaan ollut.

Tänään mä menin aamupäivällä talliin ja hain ponin tarhasta viimeistä kertaa. Talutin sen käytävälle ja annoin sen olla puoliksi vapaana, syödä onnellisena heiniään tietämättä mitä huominen toisi tullessaan. Mä harjasin sitä pitkään, niin kauan että sen karvat kiilsivät kylpien harmaassa valossa. Suitsin sen rauhassa ja talutin perässäni ulos tallista hentoon lumisateeseen. Riona katseli ulkona kaikkea niin innoissaan, samalla tavalla, kuten mitä se aina tekee. Käveltiin lumihangessa yhtä metsäpolkua ja poni nautiskeli raikkaasta ilmasta ja varmasti myös siitä, kun se aika ajoin upottib turpansa satunnaiseen pensaaseen ja mussutti sitten niitä tyytyväisenä.

Tälle reissulle lähtiessä mä olin päättänyt, etten halua itkeä. Mun ja Rionan viimeisen yhteisen hetken tahdoin olevan iloinen, aivan kuin ennenkin. Ja sellainen se hetki olikin.. Mä nauroin ponin hassutuksille, se oli täysin oma itsensä ja osasi katsoa ja poseerata kameralle. Sellainen se on: ei varmasti joka ihmiselle sopiva poni, eikä sitä jokainen ymmärtäisikään. Se vaatii kärsivällisyyttä ja ymmärrystä ollessaan kovin reaktiivinen poni.


Metsäretken jälkeen koitti paluu karuun todellisuuteen. Talutin sen karsinaansa ja se söi päiväheiniään sillä välin kun siivosin tavarani tallin käytävältä. Sitten mä hain sille kaksi leipäpalaa, sellaiset mistä se pitää. Avasin karsinan oven ja se lopetti heinien syömisen katsoakseen, mitä mulla oli asiaa. Kyykistyin karsinan lattialle ja tarjosin sille leipää. Se poimi sen hellästi mun kädestä ja mä oikein näin, kun se nautti sen syömisestä. Kun se oli syönyt sen, mä painoin mun huulet sen turvalle ja kiitin sitä. Kaikesta mitä se antoi mulle ja minkä se mahdollisti. Ihan kaikesta.

Suljin karsinan oven hitaasti, ja poni palasi heiniensä kimppuun. Laskin salvan alas ja vilkutin sille hyvästiksi pienellä liikkeellä, mutta se nosti päänsä kaltereiden eteen ja hamusi mun kättä kevyesti. Pala nousi kurkkuun, kun vedin sen pois ja käännyin ympäri. Pakotin itseni kävelemään eteenpäin, olemaan kääntymättä. Sillä mä tiesin, että jos kääntyisin, mun olisi mentävä takaisin ja hyvästeltävä se siellä. Mutta mun jalat kuljetti mut ulos tallista, lumiselle pihalle ja tiesin, että tähän mun matka Rionan kanssa päättyi. Lopullisesti.

c. Emilia Nerg
Viimeinen kuva
Kiitos kaikesta rakas,
ihan kaikesta.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

49. Yhteisen kilpauran huikea päätös

Tänään kilpailtiin oman tallin harjoituskilpailuissa minun ja Rionan viimeiset yhteiset kilvat. Syy on sekä minusta että ponista riippumaton, eikä kukaan olisi voinut olla parempi tekemään tätä duunia mun kanssa. Näistä kahdesta vuodesta mulle jäi käteen upeita muistoja niin kilpailuista kuin muista arjen haasteista. Kilpauralla kuitenkin päällimmäisinä kymmenes sija tuntiratsastajien mestaruuksista ja seuran ponimestaruus 2017. Tänään oli kuitenkin aika vetää valkoiset jalkaan ja ykköset päälle ja suunnata vielä viimeistä kertaa tekemään sitä, mitä me molemmat rakastetaan.

Verryttelyhyppy nro 2.
Päivä alkoi omalta kohdalta melko hitaasti, suuntasin aamulenkille nauttien auringonpaisteesta ja lämmöstä. Puolen yhden maissa sain kyydin tallille ja sinne päästyäni mulla oli rutkasti aikaa puunata Riona edustuskuntoon. Lähdin kävelyttämään ponia 15 vaille kolme luokkien ollessa puolisen tuntia myöhässä. Selästä käsin liike tuntui rennolta ja reippaalta, juuri siltä miltä pitäisikin tuntua. Ravailin vähän ja lämmittelin Rionan lihaksia, sitten otin lyhyet pätkät laukkaa kumpaankin kierrokseen.

Hurjan silmäesteen tutkailu tehty.
Sisällä maneesissa otin muutamat verkkahypyt molempiin kierroksiin: poni tuntui ihan upeelta, eikä mulla sitten ollut tarvetta hypyttää sitä yhtään enempää. Käytiin yhdessä tutkailemassa radan sekä kuudennetta että viimeistä estettä, joiden alle oli tuupattu puiset silmäpelokkeet alle. Katseltiin niitä rauhassa ja ponilla oli enemmänkin mielessä niiden syöminen parempiin suihin kuin pelkääminen, mikä oli tietysti hyvä. Ratsastin ensimmäisenä, mitä olinkin toivonut ennen koko kilpailuja järjestäjätaholta, joka oli sitten ihanasti toteuttanut mun hartaan toiveen. Kun muut olivat sitten poistuneet maneesista, pääsin aloittamaan radan. Tervehdin tuomaria, joka hetken päästä antoi mulle lähtömerkin ja sen kuultuaan mun ei tarvinnut edes pyytää, kun poni suorastaan ampaisi matkaan.


Ensimmäinen este oli kaarteessa. Se oli okseri, mikä oli meille tosi hyvä, koska oon itse kokenut joskus pystyille ratsastamisen näin radan ensimmäisenä esteenä välillä hankalaksi. Se kuitenkin ylittyi hurjalla loikalla, josta Riona saikin kunnon virtapiikin ja pidensi laukkaansa. Sain ensimmäistä kertaa radalla oikeasti pitää ohjista, jotta sain ratsastettua haluamiini paikkoihin. Radan toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan sillä jätin viimeisen askeleen ratsastamatta, mutta poni sujuvasti vain jatkoi matkaa esteen jälkeen ja huiskaisi vähän hännällä- no problem, sen koko olemus sanoi kun se laukkasi eteenpäin samalla linjalla olevalle okserille, joka oli samalla radan kolmas este. Siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä, Riona suoritti niinkuin ennenkin ja pitemmällä tiellä olevalle sarjalle päästiin hyvin venyttämään askelta.

Ponin upea pelastus.




Itse sarjan ratsastin jotenkin tosi hassusti ja Riona joutui taas tekemään itse vähän enemmän duunia kun mitä mä ehdin tehdä, ja hujauksessa oltiin siitäkin päästy yli. Kaarteeseen jäi vastalaukalla ja jouduin tekemään todella nopean vaihdon oikeaan laukkaan, sillä este oli ihan muutaman askeleen päässä. Muistin onneksi kehottaa napakasti pohkeella yli, ja niinhän me sitten tsempattiin siitä eteenpäin kuudennelle esteelle, sille hurjalle silmämörölle. Poni ei katsonut sitä yhtään vaan hyppäsi upeen hypyn yli! Tiukka tie oli myös seitsemännelle esteelle, joka oli ihan simppeli pysty eikä siinä oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Kahdeksas este oli perusradan viimeinen ja aloitti siten uusinnan, joka oli arvostelumenetelmällä 367.4, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ratsukot, joita ei ole hylätty jatkavat uusintaan. Kahdeksannelta yhdeksännelle oli aikamoinen kurvaus mutta sain silti ratsastettua paljon paremmin kuin edellisen kerran esteelle tullessa.


Estemörkö sai kyytiä.
 Kymmenen ja yksitoista oli molemmat ihan kuin vettä vain, kahdelletoista piti vähän käskea nostelemaan niitä koipia. Näin uusinnassa sarjalle tultaessa ratsastin itse paljon paremmin ja niin poninkin oli helpompi suorittaa. Siitä oli vielä kunnon eteenratsastus uusinnan viimeiselle, joka oli tällä kertaa uusi ystävämme estemörkö. Eihän poni siitä välittänyt, liisi yli ja kuvista saatoin nähdä mun hymyn, joka ylettyi suunnilleen molempiin korviin saakka. Eikä ihme. Riona teki ihan upean suorituksen, johon saan olla tyytyväinen vielä pitkään. Kiitin sitä niin paljon, kun se oli saanut mun kanssa nyt uransa päätökseen ja tehnyt sen vielä parhaalla mahdollisella tavalla.



Samaan aikaan niin onnellinen mutta haikea fiilis

Myöhemmin sain kuulla, että olimme päässeet luokassa kolmannelle sijalle, vaikka ilman ruusuketta jäimmekin. Olen nyt vain niin kiitollinen ja onnellinen, että sain lopettaa hyvään fiilikseen hymyissä suin.



torstai 1. maaliskuuta 2018

48. Pieniä suuria edistysaskelia

Kuukausi on viimein kääntynyt maaliskuun puolelle, ja pääsin taas päivittelemään, kuinka nopeasti aika on vierähtänyt. Tänään ratsastin taas Maltin, joten kuvaajan ollessa paikalla ajattelin pienen Malttipäivityksen olevan ihan paikallaan.



Maltin kanssa työskentely alkoi syyskuun lopussa, joten laskeskelin, että tämän kuun aikana tulee puoli vuotta yhteistä matkaa täyteen. Lokakuun aikana harjoiteltiin muun muassa laukan vaihtamista esteillä ja ihan vain tutustuttiin toisiimme. Opettelin ponin käytäntöjä ja vähitellen poni alkoi olla mun kanssa ihan sujut.



Marraskuun tullen alkoi lumentulo, ja pääsimme harjoittelemaan vähän erilaisilla pohjilla ratsastusta. Maltti onneksi osasi keskittyä myös hyytävässä räntä- ja lumisateessa, eikä kolea tuulikaan haitannut menoa. Käytiin myös Päivölän ratsastuskeskuksen maneesilla, joka oli aluksi aika jännittävä paikka. Siellä kävimme myös ensimmäiset kilpailumme, joissa ratsastettiin ristikkoluokka kera puhtaan radan. Aloitus oli siis sopivan helppo ja siitä jäi hyvä mieli sekä ponille että kuskille.







  Joulukuussa treenattiin taas ahkerasti. Käytiin Imatran Ratsastajilla kilpailuissa, joissa mentiin 50-60cm korkea luokka. Eiväthän ne esteet nyt niinkään isoja olleet, mutta se toi hyvää kokemusta kilpailemisesta. Luokassamme oli taitoarvostelu, jossa pääsimme jaetulle toiselle sijalle ja Maltti käyttäytyi oikein näppärästi! Tutummaksi joulukuussa tulivat myös vähän isommat okserit ja erilaiset innarit sekä puomitehtävät.






Sitten vuosi vaihtuikin ja tammikuu alkoi joululoman merkeissä. Loma ehdittiin rentoutua ja ponikin sai vähän hyppyvapaata, mutta kuun puolivälissä jatkettiin harjoittelua. Tammikuussa ylitettiin ensimmäiset metrin esteet ja korkeammat innarit sekä harjoiteltiin kontrollia kavaleteilla. Myös laukanvaihtotreeni oli tehnyt tehtävänsä ja sekin alkoi sujua. Tammikuun viimeisenä päivänä ratsastettiin ensimmäinen estevalmennus Benny Vandervaerenin valvovan silmän alla.




Ja niin vaihtui kuukausi helmikuuksi. Helmikuu alkoi omalla sairastelulla jonka vuoksi en päässyt ratsastamaan yhdellä viikolla ollenkaan, mutta onneksi muut tunnit helmikuussa sujuivat loistavasti. Kavalettitreeni oli hyvää kontrolliharjoitusta kun taas seuraavalla viikolla hypättiin isompia esteitä. Ensin ympyräharjoittelua, sitten pienenpientä radanpätkää, jossa oli itseasiassa jo melko isoja esteitä. Helmikuussa sain olla todella tyytyväinen: kun joulukuussa 90cm esteet eivät meinanneet sujua, nyt ne sujuivat jo oksereinakin ja sain ratsastettua hyviä paikkoja esteille.

 

Näin ollaankin jo maaliskuussa. Tänään ratsastin jo ensimmäisen tunnin Maltilla, ja jäi mainio fiilis. Maltti oli mitä loistavin, eikä edes metrinen estemörkö erään sarjan lopussa hetkauttanut pikkuista. Myös kolmen kuukauden kuntokuurin ensimmäinen kuukausi on ratsastettu, Maltti on kohottanut kuntoaan maastossa ja se tuntuu tepsineen. Sillä on nykyään jo paljon enemmän omaa energiaa myös loppua kohden ja minun ei tarvitse enää koko aikaa pyytää pohkeella.


Noiden videoiden välillä on kuusi kuukautta ja ihan hurja ero, näettekö te muutoksia ponissa? Itse huomaan monia asioita, joissa olemme kehittyneet. Maltti on viimein sisäistänyt laukanvaihdot ja tuntuu, että sen hyppytekniikkakin on parantunut. Pikkuhiljaa, mutta hyvä siitä vielä tulee!