lauantai 12. marraskuuta 2016

11. Päivittelyä

Moi!

Blogi on ollut taas hiljaisempi kaikkien omien kiireiden ja muiden juttujen vuoksi. Mulla on kyllä paljon kirjoitettavaa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. Jos mä vielä joskus aktivoidun. Ajattelin kuitenkin koota vähän postausta näistä menneistä tunneista ja kertoa teille, ettei blogi ole vielä (täysin) kuollut.


Tällä tunnilla Minna oli pitämässä ja mentiin ihan pieniä esteitä. Sain Rionan hyvin liikkumaan ja sain sen pari kertaa vaihtamaan hyvin esteellä, kun mentiin ns. kolmikaarista kiemurauraa. Poni oli ihan hieno mutta mulla ei ole tästä tunnista enempää kerrottavaa.



Tän viikon tunnilla hypättiin okseria, ristikkoa, pystyä ja vesimattoa. Hypättiin aluksi okseria muutamat hypyt ja sitten tultiin ristikko josta suora linja pystylle, käännös vasemmalle ja vesimatto. Siitä jatkettiin takaisin ristikolle ja hyppy. Tuli ihan hyvät hypyt, mutta en saanut laukkoja hyvin oikeiksi alas esteiltä. Tultiin toi pari kertaa, sitten vaihdettiin niin että hypättiin ristikko, vesimatto, pysty ja ristikko. Ekalla kerralla tuli väärät laukat, tulin vielä pari kertaa ja viimosella tuli oikee laukka vesimatolta. Jäi hyvä fiilis tunnista, hieno poni!

Mullahan on siis huomenna, sunnuntaina 13.11. kisat Rionalla ja mennään meidän ekat yhteiset kisat ja eka yhteinen 80cm! Mennään kisoihin kuitenkin vain hakemaan puhdasta rataa ja hyvää fiilistä sen enempää odottamatta. Meillä on kuitenkin treenit mennyt tosi hyvin, (ainakin omasta mielestä) mutta katsellaan sitten kisojen jälkeen, mikä on tulos. Ja hui, mua jännittää oikeesti. En oo ikinä mennyt esteillä sellasia kisoja, joiden uusinnassa on tyyliarvostelu. Joten keskitytään sitten tälläkertaa enemmän oikeisiin laukkoihin, hyviin teihin ja virheettömään suoritukseen kuin nopeaan aikaan.

♥: Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti