lauantai 8. heinäkuuta 2017

33. Kuvahaaste

Minut on nyt haastettu tekemään tämä kuvahaastepostaus, johon minut haastoi Koukussa viiteen askellajiin- blogin Pihla. Avainsanoja olivat rakkaus, onnellisuus, ystävyys, onnistuminen, hauska, vapaus ja throwback. 

1. Rakkaus
 Ensimmäisessä kuvassa minä olen Rionan kanssa. Tuntuu, että rakkaus ilmenee onnellisista ilmeistä ja eleistä. Tämä kuva kuvastaa minun rakkauttani hevosiin, eritoten Rionaan. 


 
2. Onnellisuus 
Tässä kuvassa minä ja Mette pääsimme katsomaan Ninnua ja sen pientä varsaa Tessaa. En ollut nähnyt Ninnua noin puoleen vuoteen, joten olin todella onnellinen päästessäni näkemään sitä ja Tessaa taas.



3. Ystävyys
 Tämä kuva on otettu ennen minun kauden viimeistä ratsastustuntiani. Otimme Rionan Hannelen kanssa ulos ja otimme kuvia, joista tämä kuvastaa minusta ystävyyttä oikein hyvin!




4. Onnistuminen 
 Tähän kuvaan oli monta vaihtoehtoa, joista lopulta päädyin tähän! Tämä kuva on kauden viimeisistä kilpailuista Rionalla, jotka menivät ihan todella hyvin ja ratamme oli yhtä pudotusta lukuunottamatta todella onnistunut ja siisti. Tämän vuoksi tämä kuva on juuri tähän kohtaan!


5. Hauska
En oikeastaan tiennyt, minkä kuvan olisin valinnut tähän kohtaan. Sen vuoksi valitsin 3. kuvan kanssa samalla kuvausreissulla otetun kuvan, joka on minusta oikein hauska, tai ainakin siihen liittyy hauskoja muistoja! Riona aiheutti tekemisillään niin paljon naurua, että koen tämän kuvan olevan hauska.



 6. Vapaus
Tämä kuva on otettu kesän alussa, jolloin hevoset pääsivät laitumelle aivan talomme viereen! Voi sitä hevosten riemua ja iloa, kun ne saivat kirmata vapaina laitumella!


 7. Throwback
 Kuvahaasteen viimeisenä aiheena oli throwback! Valinta oli helppo, sillä tämä kuva on otettu itse asiassa ensimmäisistä kilpailuistani 8-vuotiaana. Olin tuolloin ratsastanut vasta vuoden ja olin sen verran pienikokoinen niin, että saatoin mennä shettiksillä. Ja yhteensopivat väriteemat ovat aina kaiken a ja o. 

Tällaisia kuvia sai tämä kuvahaaste sisällökseen. Mitä piditte kuvista ja mikä oli lempikuvanne? 
 Haastan kaikki, jotka ovat halukkaita tekemään tämän kuvahaasteen, en siis erikseen luettele bloggaajia, joiden tämä täytyisi tehdä halutessaan. 

2 kommenttia: