perjantai 26. toukokuuta 2017

24. Ensi kauden asioita ja höpöttelyä

Moikka!
Rupesin tänään tuossa ajattelemaan, että olisi hyvä hiukan raottaa teille minun suunnitelmiani ensi syksylle, kun nuo uudet tuntilukujärjestyksetkin ovat jo tulleet Ratsastuskoulu Hubertuksen nettisivuille ja Facebookiin, ja samalla kertailla myös loppuvan kevätkauden asioita.


Ensimmäisenä asiana se, että aloitan Rionan hoitamisen syksyllä (ja onhan minulla siihen etuoikeuskin valmennuksessa olevana). Olen tätä asiaa ajatellut jo pitkään, mutta en ole vain tehnyt sitä. Rionasta on tullut kuluneen vuoden aikana minulle ihan todella tärkeä, joka on osasyy siihen, että aion vihdoin aloittaa sen hoitamisen. Riona on alkanut tuntua sillä tavalla omalta, että minusta tuntuu hyvältä ratsastaa sillä, hoitaa sitä ja ihan vain olla sen kanssa. Rionan kanssa jatketaan estevalmennuksessa myös ensi syksynä, josta päästäänkin näihin tuntiasioihin.
       Uudet tuntikalenterit tulivatkin Ratsastuskoulu Hubertuksen nettisivuille jo muutama viikko sitten. Varasin sieltä itselleni paikan tiistain estevalmennuksesta klo 17:00 ja toisesta viikkotunnista ei ole vielä aivan täyttä varmuutta, mutta valikoin muiden aikataulujeni tultua itselleni vielä toisen tunnin. Torstain estevalmennus, eli tämä, jossa nyt olen kevään ja viime syksyn ratsastanut, ei enää aikansa puolesta sopisi minulle, niin päädyin tähän toiseen tuntiin, johon olen erittäin tyytyväinen.


Kolmantena asiana kilpaileminen. Rionan kanssa jatketan näissä 80cm luokissa, sillä tuo korkeus on alkanut tuntua sopivalta meille ja Riona on joka kerralla parantanut aivan valtavasti! Ehkäpä kevätkaudella tai sitten ensi vuonna pääsemme kokeilemaan jotain aivan muuta..
      Nyt vielä hiukan höpinää viime tunneista, joilla olen mennyt Rionalla, Dillellä ja Liskalla. Viime viikolla menin tiistaina rästillä Dillellä. Työstimme aika paljon hevosia ympyrällä, ja Dille oli joissakin kohdissa jopa ihan hyvä. Myös laukka meni toiseen kierrokseen todella hyvin, kun vihdoin pääsin istumaan kunnolla satulassa ja tekemään oikeanlaiset puolipidätteet.


Oman valmennustuntini viime viikon torstaina menin Rionalla. Tunnin päätehtävä oli linja kahden askeleen välillä, jossa oli puoliviuhka ja pysty, jonka alla oli silmäpelokkeet. Väli oli juuri sopiva Rionalle ja sain oikeat laukat alas jokaiselta esteeltä, ja meni muutenkin hyvin. Tämä oli viimeinen estetreeni Rionalla ennen sunnuntain kisoja.




Liskalla menin tällä viikolla keskiviikkona, sillä oma tuntini olisi ollut torstaina, mutta se oli pyhäpäivän vuoksi peruttu. Emme päässeet kentälle, sillä sitä valmisteltiin juuri torstaina olleisiin koulukilpailuihin, mutta halusimme silti mennä ulkona, niin suuntasimme raviradan nurmelle. Menimme aikalailla itsenäisesti ja Liska oli ihan hyvä, kun sain puolipidätteet läpi. Tunnista ei valitettavasti ole kuvia, sillä en saanut sinne kuvaajaa.
    
Pidittekö postauksesta? Millaisia suunnitelmia teillä on ensi kaudelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti