43. Ninnun muistolle - Adventtikalenterin ensimmäinen luukku

Koskaan ei tiedä,

 onko aikaa paljon vai vähän,

yhtäkkia huomaa,

se päättyikin tähän. 

Muistot kauniit voimaa antaa,

surun raskaan hiljaa kantaa. 

Ei jaksanut sydän kultainen,

vaan lähdit pois luo pilvien valkoisten.

Näin jouluna ja erityisesti adventtien aikana on hyvä muistella omia jo poismenneitä perheenjäseniä, ystäviä ja nelijalkaisiamme. Sen vuoksi saatte kuulla tänään pienen muistelon Ninnusta. Se päivä oli perjantai, minulla oli ollut melko hyvä päivä koulussa ja kaikki iloitsivat jo lähestyvästä joulusta- myös minä. Tiesin Ninnulla olevan tänään reissu klinikalle, mutten erityisesti ollut huolissani, olihan poni ennenkin klinikalla käynyt. Yllättäen kesken koulupäivän saan viestin, jossa luki jotakuinkin "Ninnu lopetettiin tänään klinikalla.", enkä osannut odottaa mitään tällaista. Ei minua edes itkettänyt, jotenkin en pystynyt ymmärtämään mitä oli tapahtunut. Kahlasin päivän loppuun enkä muista, että olisin pahemmin edes joutunut pidättelemään itkua, kunnes astuin ulos ovesta. Jotenkin kaikki mun sisällä hajosi. Se perjantai oli muutenkin huono päivä, olin tallilla ja oikeastaan vaan itkin. Ninnun tavaroita keräiltiin ja oikeastaan enimmäkseen seisoin lumisateessa itkemässä. Jotenkin se oli tullut vaan ihan yllättäen ja aloin vasta silloin tajuta, mitä oikeastaan olikaan tapahtunut. Se klinikkareissu, jonka oli tarkoitus olla vain tavallinen tarkistus, päättyi siihen pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Ninnulla oli ollut joskus kauan sitten otsaontelontulehdus, jonka jälkeen se leikattiin, ettei kyseinen vaiva enää uusiutuisi. Kuitenkin leikkauksen jälkeen ponin päähän alkoi leikkauksen jälkeen kasvaa arpikudosta, jota sitten aina välillä poistettiin. Viimevuotisessa tarkistuksessa päästä löytyi kuitenkin kasvain, joka oli ehtinyt jo levitä liian pitkälle päähän. Poni päästettiin kivuistaan ja nyt sen on parempi olla.

Eniten kaipaan niitä hetkiä, jolloin pitkän päivän jälkeen saatoin mennä Ninnun luo ja tietää tulevani hyvälle mielelle. Ninnu oli aina ystävällinen ja utelias, sekä todella seurallinen. Sitä saattoi vain harjailla ja rapsutella tuntikausia, eikä siihen kyllästynyt ikinä. Ninnu oli aina iloinen poni, sen saatte nähdä alle kootuista kuvista. Siinä on yksiä suosikkikuviani meistä kahdesta ja pelkästään pikku tähtösestä.

Viimeiseltä kerralta Ninnun selästä <3

Ponin jouluhattu, jonka askartelin joskus

Varmaankin maailman lempein katse. ♥

Kaikkeen kuitenkin tottuu ja elämä jatkuu. Jos Ninnu eläisi vielä, olisin varmasti aivan erilaisessa elämäntilanteessa. En kuitenkaan kadu tekemiäni päätöksiä ja valintoja, sillä elämässäni on tällä hetkellä monia minulle rakkaita poneja ja niin sen tulee ollakin. Poneja tulee ja menee, mutta jokainen niistä on omalla tavallaan erityinen ja minulle tärkeä. Ninnu oli maailman lempein poni, joka laiduntaa nyt ilman kipuja ikivihreillä niityillä.

Muistoasi rakkaudella kunnioittaen,